Kuurupiilon anatomia: soundtrack

Viides romaanini Kuurupiilon anatomia (Atena 2023) julkaistaan kuluvan vuoden elokuussa. Tarina sijoittuu Marrasvirran kaupunkiin, johon sijoittui myös edellinen romaanini Väärän kissan päivä (Atena 2017), joskin tällä kertaa liikutaan erilaisissa kuvioissa, kaupungin yönaakoiksi kutsuttujen niittitakkipunkkareiden keskuudessa.

Romaanin henkilöt soittavat musiikkia itse, kuuntelevat sitä levyiltä ja c-kaseteilta ja käyvät konserteissa. Tarina sisältää useita viittauksia niin todellisiin yhtyeisiin kuin myös kuvitteellisiin, joista tärkein on nimeltään Marsin Kuolleet Keisarit.

Tällä fiktiivisellä Marsin Kuolleet Keisarit -yhtyeellä on kappale, jonka sanat ovat seuraavanlaiset:

Hiroshima. Nagasaki. My Lai. Puna-armeija ja Prahan kevat.

Gulag hellii ajattelijaa.

Dachau. Treblinka. Auscwitch. Junamatka, musta saapas.

Arbeit macht frei!

Ku Klux Klan. Alan Turing haukkaa omenaa.

Kirjaroviot. Kirjaroviot. Noitaroviot. Ahneiden pidot.

Ma en haluu olla ihminen.

Ma en haluu olla ihminen.

Ma en haluu olla ihminen.

En haluu olla mies, en haluu olla nainen, vittu, en ees ihminen:

musta tulee marsilainen!

Musta tulee marsilainen!

Musta tulee marsilainen!

Mars nousee, Mars tanssii, Mars rakastaa!

Olen koonnut romaanissa kuultavista tai mainituista oikeasti olemassa olevista biiseistä soittolistat Tidaliin ja YouTubeen. Marsin Kuolleiden Keisareiden tätä biisiä soittolistalla ei tietenkään ole (vaikka olisin toki teoriassa voinut säveltääkin sen ja koota tilapäisen punk-bändin sitä soittamaan ja hoitaa itse ”mekaanisella äänensärkijällä” varustetun punk-kitaran soittamisen), mutta jos kyseessä olisi todellinen kappale, se kuulostaisi aika paljon Sex Pistolsin biiseiltä tai yleensäkin alkuaikojen rokkaavammalta punk-rockilta, mahdollisesti Rudimentary Peniltä, ei niinkään myöhemmältä ankaralta hardcore-paahtamiselta.

Kuurupiilon anatomian soittolista Youtubessa

Kuurupiilon anatomian soittolista Tidalissa

Jätä kommentti