Olen Pasi Ilmari Jääskeläinen. Minulla on kissa ja kirjoituskone. Kissalla ei voi kirjoittaa, kirjoituskoneella voi. Kissasta kuitenkin voi kirjoittaa ja teinkin niin viimeisimmässä romaanissani Väärän kissan päivä (Atena 2017). Tosin teoksen varsinaisena aiheena on dementia. Tai oikeammin se, miltä tuntuu, kun läheinen, oma äiti, katoaa dementiaan. Tarinaan liittyy myös lääke, joka palauttaa menetetyt elämänkappaleet – omalla tavallaan.
Elän kirjoittaakseni. Elääkseni opetan äidinkieltä ja kirjallisuutta.
Jos haluat todella tietää, millaista kirjallisuutta kirjoitan, suosittelen selvittämään asian lukemalla jonkin kirjoistani. Sellaiset termit kuin maaginen realismi, spekulatiivinen fiktio ja reaalifantasia eivät ole kovin kaukana tyylistäni mutta genrelappuset eivät lopulta kerro teoksesta yhtään mitään. Kirjoitan ensisijaisesti kirjallisuutta, en mitään genreä.
Teosteni tyyliä on arvosteluissa verrattu mm. Ray Bradburyyn, Haruki Murakamiin ja David Lynchiin.
Minulta on toistaiseksi julkaistu neljä romaania ja kaksi novellikokoelmaa sekä sekalainen joukko erilaisia irtotekstejä ties missä. Lisäksi Storytel-palvelusta löytyy sille yksinoikeudella kirjoittamani 10-osainen äänikirjasarja Rakastavaiset joita ei ollut.
Teoksiani on käännetty noin 15 kielelle.
Löydät minut Twitteristä: https://twitter.com/paziij
Kirjojani voit tilata esim. täältä ja täältä.
Teokseni:
Kuurupiilon anatomia. Romaani, Atena. Julkaistaan elokuussa 2023.
Väärän kissan päivä. Romaani. Atena 2017.
Sielut kulkevat sateessa. Romaani. Atena 2013.
Harjukaupungin salakäytävät. Romaani. Atena 2010.
Taivaalta pudonnut eläintarha. Novelleja. Atena 2008.
Lumikko ja yhdeksän muuta. Romaani. Atena 2006.
Missä junat kääntyvät. Novelleja. Portti-kirjat 2000.
Kissani Iines lynchiläisissä tunnelmissa:
Jos mielesi tekee kysyä jotain tai kommentoida muuten vain, tuossa alla on yksi tapa laittaa viestiä:
Hei Pasi,
Olen Jutta Räsänen, kustannustoimittaja SAGA Egmont -kustantamosta. Julkaisemme SAGAlla e- ja äänikirjoja ja olisimme erittäin kiinnostuneita julkaisemaan myös teidän teoksenne Missä junat kääntyvät digitaalisessa muodossa. Huomasin, että sen jälkeen ilmestyneet teoksenne ovatkin digitaalisesti saatavilla. Uskoisin, että myös esikoisteoksellenne löytyisi tätä kautta runsaasti sekä uusia että vanhoja lukijoita.
Keskustelen mielelläni sopimuksestamme ja tekijänoikeuskorvauksistamme ja vastaan kaikkiin kysymyksiin kustantamoomme tai muihin seikkoihin liittyen.
Otattehan yhteyttä, mikäli olette kiinnostunut tekemään yhteistyötä kanssamme!
Mukavaa ja turvallista alkukesää toivottaen,
Jutta Räsänen