No niin. Ehdokkuus oli mieluisa yllätys – totta puhuen olin viime syksynä unohtanut koko Finlandia-kuviot enkä ollut muistanut edes toivoa ehdokkuutta, joten kustannustoimittajan soitto tuli aika lailla taikametsästä. Asia täytyi pitää salassa parin viikon ajan enkä kertonutkaan siitä kuin yhdelle naishenkilölle, ja ehdokkuuskuviot Helsingin puolella olivat omanlaistaan pyöritystä, jotakuinkin epätodellinen kokemus, semminkin kun yksityiselämässä oli syksyllä käynnissä isoja muutoksia. Ehdokkuus poiki haastatteluja ja esiintymisiä ja näinpä itseni patsastelemassa ehdokkaiden joukossa televisiossakin.

Palkinto meni Sirpa Kähköselle, hyvä valinta F-diktaattori Uotiselta, ja tämän paljastuttua muut ehdokkaat astuivat taka-alalle, pois julkisuuden valokeilasta, minä ainakin omalta osaltani takaisin arkeen, päivätyötä tekemään ja samalla sitä seuraavaa teosta kirjoittamaan.

Muuttiko ehdokkuus jotain? Vaikea sanoa. Näkyvyys lisääntyi hetkeksi. Kuurupiilon anatomiaa näkyi tulleen myyntiinkin aiempaa useampiin paikkoihin, myös omaan lähi-Prismaan, mutta kirjallisuuden myyntiluvut ovat Suomessa yleisestikin siinä määrin alamäessä (lukuaikapalvelujen halpuuttaminen ei ainakaan vähennä lisääntyvän lukemattomuuden ja kirjahyllyjen katoamisen negatiivista vaikutusta kirjojen menekkiin), ettei ehdokkuus ainakaan minun kohdallani mitään merkittävää myynninlisäystä tainnut laukaista – mahdollisesti suurta yleisöä vierastuttaa romaanin punk-teema ja ehkä myös sen lähtökohtaiseen realismiin yhdistyvä maagisuus. Olen myös huomaavinani, että kirjablogeissa on Kuurupiilosta kirjoitettu vähemmän kuin aiemmista teoksista, mahdollisesti perinteisiä kirjablogejakin on nyt vähemmän kuin ennen ja kirjoja kommentoidaan enemmän Instagramin puolella.

Pian ilmestyy edellisessä teoksestani Väärän kissan päivä unkarinkielinen käännös Typotext-kustantamolta.